asiakkaat
ja
hankkeet


KANSAINVÄLISTÄ HUIPPUOSAAMISTA

Yhteistyö asiakkaidemme kanssa perustuu rakentavaan vuorovaikutukseen. Keskinäinen luottamus ja avoimuus projektin kaikissa vaiheissa on osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi projektien alkusuunnittelusta toteutukseen.

 

Vihtavuori, 7.8.2018

Ilkka Heikkilä
Toimitusjohtaja
Nammo Vihtavuori Oy

Energiankulutuksen optimointi
Paineenleikkaus

Softatalo AIDA Oy toteutti vuonna 2017 lämmitysverkoston optimoinnin kattilapiirin paluupuolella rakennuksessa numero 396, josta syntynyt säästö on ollut huomattava.

Olemme tyytyväisiä tuotteeseen sekä palveluun ja voimme suositella kyseistä järjestelmää.

Matti Kivilä
Kiinteistöpäällikkö
McDonald's Oy

Suomen McDonald's-ketjulla on ollut oma ympäristööhjelma jo vuodesta 1995. Ympäristöjohtaminen on laatu- ja tulosjohtamisen ohella osa ketjun johtamistapaa. Näin varmistetaan, että ympäristötekijät huomioidaan kaikessa päätöksenteossa.

McDonald's-ketjun ympäristö öhjelman tavoitteena on minimoida toiminnan ympäristövaikutukset. Työtä on tehty jätteen määrän pienentämiseksi, kierrätyksen lisäämiseksi, kierrätettyjen raaka-aineiden hyödyntämiseksi, kuljetuksen tehostamiseksi sekä energia ja veden säästämiseksi.

Olemme käyttäneet osassa McDonald's-ravintoloita Softatalo Aida Oy:n kaukolämmön paluuveden paineenalennusventtiiliä ja saavuttaneet näissä ravintoloissamme 10 - 30 % energiansäästön. Tämä sopii erinomaisesti yhteen ympäristöjärjestelmämme tavoitteiden kanssa.

Henrik Björnström
Administrative Director
Oy Volvo Auto Ab

Yksi Volvon perusarvoista on niin kutsutut vihreät arvot. Tämä tarkoittaa, että pyrimme palvelemaan asiakkaitamme yrityksemme tuotevalikoimalla mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Näin toimien päästöt ja energiankulutus yritetään minimoida.

Kiinteistöpuolella olemme noudattaneet samaa Volvo periaatta ja investoineet energiankulutusta vähentäviin tuotteisiin.

Softatalo Aida Oy:n tuotteet ovat omalta osaltaan edesauttaneet, että tällaisiin säästöpäämääriin ja arvoihin voidaan sitoutua.

Kimmo Parvela
Production and Material Handling Manager
Lumene Oy

Lumene Oy:ssä on monin tavoin osallistuttu ympäristöstä huolehtimiseen sekä ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen tuotteidemme avulla. Käytämme tuotteissamme pohjoisen luonnon puhtaita raakaaineita joita jalostamme korkean teknoloogian avulla. Energiavarojen käyttäminen on yhteinen huolenaiheemme niin ympäristön kannalta kuin myös kustannusmielessä.

Asensimme Espoon tuotantolaitoksellemme kaukolämpöjärjestelmään Softatalo Aidan toimittamat lämpöenergian optimointilaitteet - mitattujen vertailukelpoisten lukujen perusteella olemme säästäneet ensimmäisenä vuonna 17 % kaukolämmön kulutuksessa.

Haluan tässä yhteydessä lausua parhaat kiitokseni Petri Aallolle yhteistyöstä ja tuesta energiansäästöhankkeemme toteutuksessa.

2012

Olli Santahuhta
Tehtaanjohtaja
Knauf Oy

Nestekaasun kulutuksen optimointi

Softatalo AIDA Oy:n suunnittelema ja toteuttama ilmanvaihdon uudistus ja nestekaasun kulutuksen optimointi on tuonut Kankaanpäässä sijaitsevaan teollisuuskiinteistöömme viimeisen kolmen vuoden aikana 20,1% säästöä nestekaasun kulutuksessa.

Olemme tyytyväisiä Softatalo AIDA Oy:n toimittamaan järjestelmään ja saatuihin säästötuloksiin sekä asiakaspalveluun.

2011

Martti Virtanen
Kiinteistöpäällikkö
SE Mäkinen Logigtics Oy

Olemme rakennuttaneet pesukadun ilmanvaihdon kunnostuksen ja rakentaneet lämmön talteenoton, sekä kolmeen oveen AIDABLOW-oviverhopuhallinjärjestelmän.

Projekti on toteutettu yhteistyössä Softatalo AIDA Oy:n kanssa. Softatalo AIDA Oy:n yhteistyökumppaineina projektissa ovat olleet Eskon oy sekä Pohjanmaan Putki Oy.

Olemme erittäin tyytyväisiä laitteiston toimivuuteen ja suosittelemme Softatalo AIDA Oy:n järjestelmiä IV- , LTO- ja AIDABLOW oviverhopuhallintekniikan osalta.

2009

Viljo Nissi
Controller
Iittala Group Oy Ab

Olemme toteuttaneet littalan Lasitehtaalla maakaasun kulutuksen optimoinnin Softatalo AIDA Oy:n kanssa. Laiteasennukset tehtiin toukokuussa 2009.

Ensimmäisen seurantavuoden aikana maakaasun kulutuksessa saavutetut säästöt olivat 28 % sääkorjattuna. Asetetut säästötavoittet on ylitetty ja investointia pidettiin onnistuneena. Olemme tyytyväisiä Softatalo AIDA Oy:n järjestelmään ja palveluun.

2008

Pasi Anias
Laadunkehittämis- ja turvallisuuspäällikkö
Nokian Renkaat Oyj

Olemme toteuttaneet Nokialla logistiikkakeskuksessamme kaukolämmön optimoinnin Softatalo AIDA Oy:n kanssa. Projekti käynnistyi kesäkuussa 2008.

Ensimmäisen seurantavuoden aikana kaukolämmön kulutuksessa saavutetut säästöt olivat 11,2 % sääkorjattuna. Saavutimme säästötavoitteet ja investointi täytti odotuksemme. Voimme olla tyytyväisiä Softatalo AIDA Oy:n tarjoamaan järjestelmään ja palveluun.

hankkeita

 

ALSO Finland Oy

Kaukolämmön optimointi

Autosalpa Oy

Kaukolämmön optimointi

Euracon Oy

Kaukolämmön optimointi

Fennosteel Oy

Kaukolämmön optimointi

Forssan Kirjapaino Oy

Kaukolämmön optimointi

Gustavelund Oy

Kaukolämmön ja käyttöveden kulutuksen optimointi

HDL-Talot Oy

Helsingin Diakonissalaitos: Kaukolämmön ja käyttöveden kalibrointi sekä optimointi

Hollming Works Oy

Öljylämmityksen optimointi

HOTEL-RESTAURANG LOGEN OY AB

Kaukolämmön optimointi

Iittala Group Oy Ab

Maakaasun kulutuksen optimointi

Kankaanpää Works Oy

Kaukolämmön optimointi

KESKI-UUSIMAA OY

Kaukolämmön optimointi

KIINTEISTÖ OY FORSSAN VÄRIKULMA

Kaukolämmön optimointi

Kokkolan Halpa-halli Oy

Kaukolämmön optimointi

LAPUA-KETJUT OY

Kaukolämmön optimointi

Lumene Oy

Kaukolämmön optimointi

MERCANTILE FINLAND OY AB

Kaukolämmön ja käyttöveden kulutuksen optimointi

NOKIAN RENKAAT OYJ

Kaukolämmön optimointi

Norpe Oy

Kaukolämmön optimointi

Pohjola-Yhtiöt

Kaukolämmön ja käyttöveden kulutuksen optimointi

Pukkila Oy Ab

Nestekaasun kulutuksen optimointi

Purso-Tools Oy

Oljun kulutuksen optimointi

Radisson SAS Royal Hotel

Kaukolämmön ja käyttöveden kulutuksen optimointi

SE Makinen Logistics Oy

IV- ja LTO-projektit sekä AIDABLOW-oviverhopuhallinjärjestelmä

Seppälän Koulukuvat Oy

Kaukolämmön optimointi

SKS Toijala Works Oy

Kaukolämmön optimointi

Tibnor Oy

Kaukolämmön optimointi

Tuko Logistics Oy

Kaukolämmön optimointi

Veho Oy Ab

Kaukolämmön optimointi

VOLVO AUTO OY AB

Kaukolämmön ja käyttöveden kulutuksen optimointi

Westlog Oy

Kaukolämmön optimointi

WOIKOSKI OY AB

Öljylämmityksen optimointi

YIT Oyj

Kaukolämmön optimointi

OTA YHTEYTTÄ

Softatalo AIDA Oy

Yhdyskunnantie 56 A 4
00680 Helsinki, Finland

All rights reserved Softatalo AIDA Oy

Design and development Parallines Oy